Työvoiman kohtaanto-ongelmista on puhuttu Suomessa jo vuosia. Yritykset kertovat, ettei osaavaa työvoimaa löydy, samalla kun työnhakijat kokevat työn löytämisen vaikeaksi. Kevään aikana OSPARI - Osaaminen, palvelut ja yrityslähtöisyys keskiöön työllisyyspalveluiden murroksessa -hankkeessa pysähdyimme tarkastelemaan tätä ilmiötä yhdessä työnantajien, työllisyyspalveluiden, koulutuksen järjestäjien ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
Yksi kevään tärkeimmistä havainnoista oli, ettei kyse ole tiedon puutteesta. Tiedämme varsin hyvin, millaisia haasteita työmarkkinoilla on. Yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa, työnhakijat tarvitsevat tukea työllistymiseen ja palvelujärjestelmä pyrkii rakentamaan siltoja näiden välille. Silti kohtaanto ei toimi toivotulla tavalla.
Yrityksiltä kerätyn tiedon ja kehittämistyöpajojen keskustelujen perusteella nousi esiin sama viesti kerta toisensa jälkeen: palveluiden kokonaisuus näyttäytyy monille yrityksille hajanaisena ja vaikeasti hahmotettavana. Samalla työnhakijoiden osaaminen ei aina tule näkyväksi tavalla, joka vakuuttaisi työnantajan. Meillä on paljon hyviä palveluita, mutta niiden yhteys arjen rekrytointeihin jää toisinaan liian ohueksi.
Kevään aikana havaitsimme myös, kuinka tärkeää on tarkastella työllisyyttä kokonaisuutena. Kun lähdimme keskustelemaan yritysten työvoimatarpeista, päädyimme nopeasti puhumaan työnhakijoiden osaamisesta, työelämätaidoista, palveluohjauksesta ja eri toimijoiden välisestä yhteistyöstä. Yksittäistä ratkaisua ei ole, sillä työvoiman saatavuus rakentuu monen tekijän yhteisvaikutuksesta.
Hankkeessa onkin kehitetty sekä yritys- että asiakaslähtöisiä toimintamalleja, joiden tavoitteena on tunnistaa tarpeita aiempaa aikaisemmin ja ohjata tukea oikeaan aikaan. Kevään aikana on vahvistettu myös yhteistä ymmärrystä siitä, että asiakkaiden tilanteet ovat erilaisia ja palveluiden tulee vastata tähän moninaisuuteen. Vaikuttava palvelu ei synny kaikille samanlaisesta ratkaisusta, vaan kyvystä tunnistaa yksilölliset tarpeet ja rakentaa niiden ympärille tarkoituksenmukainen palvelupolku.
Ehkä merkittävin kevään oppi liittyy kuitenkin yhteistyöhön. Kehittämistyöpajoissa nousi vahvasti esiin, että yritysten, työllisyyspalveluiden, koulutuksen järjestäjien ja muiden toimijoiden tavoitteet ovat lopulta hyvin samanlaisia. Haasteena ei ole niinkään yhteisen tahtotilan puute, vaan yhteisten toimintatapojen rakentaminen. Liian usein tieto jää organisaatioiden sisälle, vaikka ratkaisuja pitäisi rakentaa yhdessä.
Kevään kehittämistyö vahvisti uskoamme siihen, että kohtaantohaasteiden ratkaiseminen edellyttää pitkäjänteistä yhteistyötä, yhteistä tilannekuvaa ja rohkeutta tarkastella myös olemassa olevia toimintatapoja kriittisesti. Työ ei valmistu yhden hankkeen aikana, mutta hankkeen tehtävä on tuoda eri osapuolet saman pöydän ääreen, tehdä näkyväksi kehittämisen esteitä ja rakentaa käytännön ratkaisuja niiden poistamiseksi.
Syksyllä OSPARI-hankkeessa siirrytään yhä vahvemmin kohti konkreettisten toimintamallien rakentamista. Kevään aikana kerätty tieto ja yhteinen ymmärrys luovat sille vahvan perustan. Lopulta kysymys ei ole vain työllistymisestä tai työvoiman saatavuudesta, vaan siitä, kuinka hyvin onnistumme rakentamaan alueellemme palveluita ja yhteistyön rakenteita, jotka aidosti tukevat sekä ihmisiä että yrityksiä muuttuvassa työelämässä.
